Sandholm itämeren sylissä /Sandholm in the BalticSea

Luonnnosta voi  nyt aistia --sen valmistautumisen talven tuloon.  Ilmat ovat viilenneet ja merikin jo jäähtynyt, linnut alkavat kokoontua yhteen, päivät ovat lyhentyneet... Lehtipuut alkavat vetää nesteensä runkoa ja juuristoa kohti josta sitten keväällä voi uusin voimin ponnistaa. Lehdet värjäytyvät vihreästä punaiseksi, keltaiseksi, lilaksi ja ruskeaksi lopuksi muuttuen taipuisasta --hapertuvaksi ja murenevaksi --tuulen mukana laskeutuvaksi lehdeksi.  Josta tulee matojen möyhiessä jälleen ravintoa ja multaa.  Vähän kuin ihmiselon kulku ...nopeutettuna. Ehkä nämä vuodenajat ovatkin meille hyvä muistutus elämänkulusta ja sen rajallisuudesta mutta samalla lohdullista että olemme iäti osa tätä luonnon kulkua.... Joka puolella voi nähdä oranssinpunertavaa marjaa eli on ruusun kiulukoita, tyrni marjoja ja pihlajanmarjoja. Kanervan kasvustotkin hehkuvat punan eriväreissä.  Kukkia kukkii vielä esimerkiksi tuoksukurjenpolvi, ketomansikka, maarianohdake, kallioketo-orvo...

Meri velloo ja lainehtii kun saavumme meriväylien ylitse, ristiaallokolta ei voi välttyä. Vaikka ei sada -- vettä roiskuu veneen laseihin niin, että näkymä sumentuu ja vesinorot muokkaavat näkemääni epätodellisen tuntuisesti. Ihastelen pilviä, merta ja siitä kohoavia luotoja, saaria sekä kareja. Joka kerta ne kuvastuvat erilailla keväällä--kesällä--syksyllä--talvella. Nyt syksyn ruska tekee puista erivärisiä väripilkkuja maisemaan. Välillä olemme ison aallon harjalla ja moottorin äänet hiljenevät sen voimasta. On kuin moottori pysähtyisi , tekemättä kuitenkaan sitä. Hetken päästä olemme jälleen aallon pohjalla ja moottoriin tulee normaali ääni.  Tässä matkassa saa liikuntaa niin keskivartalolle samoin kuin sisäisille lihaksillekin. Kun hytkyy ja keikkuu --rytkyy ja notkuu. Tasapainoaistikin saa harjaannuttaa itseään 😉. Meri on turvallinen ja samaan aikaan pelottava. Se antaa ja se ottaa. Sitä kohtaan on tunnettu tuhansia vuosia kunnioittavaa pelkoa. Onhan se tärkeä ravinnon antaja...