Sydäntalvella syntyviä ajatuksia saaressa

Miten voikaan sydän täyttyä kiitollisuudesta ja arvostuksesta niitä ihmisiä kohtaan jotka täällä asuneet. Ovat ottaneet vastaan säät ja elämän sellaisena kuin se juuri silloin on. Tämä ajatus nousee pintaan kun istun lämpimässä tuvassa ja katson merelle. 

Ikkunan takana merikotka liitää aivan lähellä ja nokka kohti vastatuulta ja pientä lumipyryä vasten. Uhmaa säätä kuten merimiehet konsanaan aikoinaan. Nainen jäi lapsien sekä eläinten kanssa pitämään tilasta huolta. Vahvoja, neuvokkaita naisia olleet ja selvinneet monenmoisista tilanteista. Lehmä navetassa ehkä poikinut, lapsista joku sairastanut, ruoka alkanut ehtyä. 

Mitä ominaisuuksia ovat tarvinneet nämä urhoolliset ihmiset? Rohkeutta, päättäväisyyttä, neuvokkuutta,  kestävyyttä, luottamusta, 

Mitä ympäristö tarjosi? Luonnon anteja, paikkaa jossa hengittää, missä ajatella ja nähdä viisautta, suuruutta. Oma turvasatama.

Toiset ihmiset? Tällä saarella asusti ensin vain yksi perhe, sitten 1700 luvun aikana tuli toinen tila, jonka asukkaat samasta perheestä lähtöisin. Kirkonmenoissa näki muita samoin kun postinkantaja kävi saarella. Kalastus-ja metsästysretkillä kokoonnuttiin yhteen kalamajoille. 

Yhteysalusta ei ole tänne aina kulkenut vaan ainoa kulkuväline oli oma vene tai jäiden aikaan jääkelkka, potkukelkka. Vene oli niin työväline kuin kulkuneuvokin ja sen rakentaminen oli arvostettu taito. 

Osattiin hyödyntää untuvat, hylkeennahat, turkikset, lampaan villa- niin että pysyttiin lämpöisenä talven viimoissa. 

Ravinto oli säilötty erilaisin keinoin ja sen tietotaito siirtyi sukupolvelta toiselle käytännön työn äärellä. Olkoon se sitten ollut kalastusta tai villan karstaamista ja tekemistä langaksi asti. Kengät, köydet saatettiin valmistaa itse. Elämä vaati olemaan mahdollisimman omavarainen. 

Mitä voisimme oppia tänään ? Luonnosta, edellisistä sukupolvista...

Hylkeenpyynti | Skären