Sandholm--- luovuuden lähde

                                           Copyright: M.Vuolle


Sandholm on saari, jossa runosuoni sykähtää ja kirjailijan luovuus pääsee valloilleen. Taidetta on synnytetty täällä niin maalauksin kuin kirjoinkin vuosikymmenten ajan.

Astrid Österlund os. Sjöberg kirjoitti kaksi kirjaa saariston elämästä. Teokset ovat nimeltään: Dyningar v.1996 ja I havets famn v.1989 --kirjoitettu nimellä Anna Isaksson. Nämä voit löytää luettavaksesi Paraisten kirjastosta. 

Kirjat kertovat millaista elämä silloin ennen vanhaan oli. Ja ne pohjautuvat elämäntarinoihin ja kertomuksiin, joita jälkipolville on kerrottu. Nämä kirjat ovat aitoa ja ainutkertaista kertomakirjallisuutta saaristonhistoriasta, joita ei kukaan enään ole kertomassa.



Astrid syntyi Sandholmiin v.1906 (Venäjän keisarikunnan itsehallinnollinen eli autonominen suurruhtinaskunta) Annan ja Albertin toiseksi lapseksi. Astrid eli saaressa ympärivuotisesti 1970 luvulle saakka, kunnes muuttivat miehensä Edvinin kanssa Paraisille eläkevuosiaan viettämään. Tämän jälkeen saareen matkattiin aina keväällä aikaisin ja syksyllä manteretta kohti. Vuonna 2012 elettyään 106 vuotta nukkui tämä saaristolainen pois Paraisilla. 

Tyttärensä Birgitta on rakastanut maalaamista nuoresta tytöstä saakka. Aiheet kumpuavat toki tästä ulkosaariston luonnosta. Tauluiksi on hänen siveltimestään syntynyt haahka, huuhkaja, kalastaja ja lehmä laitumella. Ja edelleen taidekerhossa syntyy kauniita teoksia, jotka asetetaan olohuonetta koristamaan. On taideteoksen tehnyt Sandholmista myös Fred Negendanck, tämän taulun sai Astrid Rikolta kun hän täytti 100 vuotta.

Valokuvausaiheet eivät lopu. Vaan niitä ilmestyy jatkuvasti. Jokainen auringon nousu ja lasku, eläimet, kasvit, meri, kalliot. Mieheni harrastanut jo yläasteelta asti valokuvausta ja jatkaa edelleen, myynytkin otoksiaan välillä. Minäkin innostunut nyt samasta harrastuksesta, siinä mieli lepää ja saa onnistumisen kokemuksia, luonto ympärillä ja havaita ne pienetkin asiat siellä. 


Lähteet: 

https://kipparilehti.fi/nakoislehti/042012-nakoislehti/tarinoita-saaristosta-sandholman-sulotar-astrid-sjoberg

https://blanka.finna.fi



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sandholm ----Itämeren yksi helmi

Sandholm ja muuttuva taulu

Sandholm - "ulkomailla"