Sandholm --tyynimieli

 

Sandholm vaikuttaa rauhoittavasti. Kuulen äänet ja havaitsen tuoksut erilailla, kun olen läsnä, juuri tässä ja nyt. Täällä loppuu arjen kiire.

Mitä tuoksuja tunnen? Meren suola, rakkolevä, punertavat kanervat, suopursut, niittykukat, auringon lämmittämä kallio. Se mitä ihmislapsi saa aistia riippuu vuodenajasta, mutta aina on jotain mitä kokea.

Onko se tuuli hiuksissa? vai kenties merisumu kasvoilla? Ehkäpä kallioiden sileys? Ja nuo upeat auringon nousut ja laskut, niihin ei kyllästy. Aina uudenlainen taivaallinen maalaus edessäni ihmettelen ja yritän vangita tuon hetken, siinä kuitenkaan onnistumatta. 

Olen kuin symbioosissa luonnon kanssa. Noudan vettä kaivosta, haen puita puuhellaan, teen puutarha-askareita ja koko tämän ajan saan kokea saariston ainutlaatuisen luonnon monimuotoisuuden ympärilläni. Ajattelen touhutessani edesmenneitä ihmisiä, jotka tällä saarella ovat asustaneet. He ovat rakentaneet laajat kiviaidat, jauhaneet jauhot, lypsäneet lehmät, kerineet lampaat, veistäneet veneet ja korjanneet verkot. He ovat syntyneet ja kuolleet täällä meren keskellä. Osa kuollut vanhuuteen, toiset sairauksiin ja osa hukkuen mereen. 

Nyt minä astelen perheineni täällä mieheni esi-isien mailla. Hoitaen ja huolehtien tästä niin kivikkoisestakin maasta.