Sandholm - "ulkomailla"

Mikä saa minut kirjoittamaan tästä pikkuisesta saaresta? 

En olisi nuorena Kangasalla kasvaneena tyttönä, uskonut löytäväni itseäni joku päivä kirjoittamassa saaristosta. 

Vanha lasinen verkkomerkki 

Tutustuessani mieheeni vuonna 1993, ymmärsin kuinka paljon hänelle meri ja Sandholm merkitsee. Rakkaus tuohon karuun ja samalla kauniiseen luontoon on erottamaton osa häntä. 😊 Äitinsä Birgitta os. Österlund kun kotoisin tältä pieneltä saarelta. Käydessämme Astridin luona Paraisella, käytti hän minut ajelulla Nauvon saarella. Lossirannassa kiipesimme kalliolle katsomaan lossien kulkua edestakaisin. Se oli kaunista nähtävää. Tuona hetkenä en myöskään arvannut, että 14 vuoden päästä muuttaisin perheineni tälle saarelle 💕. 

Kun sitten kesällä tapasin Astrid mummon ja Edvin papan ulkosaaressa --maailmani sai kosketuspintaa vanhoihin aikoihin. Sandholmiin ei tullut silloin sähköä, vesi noudettiin rannan kaivosta, vessana ulkohuussit, verkot vietiin illalla ja nostettiin aamuvarhaisella, puhelin löytyi vain isosta talosta. Televisiota ei ollut, vain radio, joka sekin toimi paristoilla. Kahvit keitettiin puuhellalla pannussa. 

Kun vanhempani halusivat minulle soittaa, pärisi kovaa ulkoseinässä soittokello, ilmoittaen puhelimen soitosta. Pian joku tuli kutsumaan minua puhelimeen. Iltaisin aggregaatti toi sähköä hetken aikaa tupiin, jos liian pitkään laite puksutti, Edvin pappa siitä kyllä muistutti. Postit ja kauppatavarat kulkivat yhteysaluksen kyydissä. Kyläläiset kokoontuivat laiturille odottamaan alusta ja vaihtamaan kuulumisia. Kallioissa näkyi ihmisten nimiä vuosikymmenten takaa. 

Kuin ulkomailla....mutta kuitenkin Suomessa

Olin ihmeissäni kaikesta mitä ympärilläni näin ja kuulin. Tuoksut, jotka hajuaistin tavoitti eivät olleet tuttuja. Eläimiä ja kasveja joita en ollut nähnyt. Ruokia joita en ollut maistanut ennen. Ympärilläni kuulin  kieltä, jota vain yläasteella hiukan raapaisuna opiskeltu. 

Astrid mummu yritti minulle kovasti kertoa tarinoita, mutta kielitaitoni ei vielä ollut karttunut tarpeeksi ymmärtääkseni kaikkea. Onneksi hän sitkeästi jatkoi puhumistaan :-) elehtimällä päästiin pitkälle puolin ja toisin. Mummu osasi sanoa suomeksi: kärpänen ja kiitos. Edvin papan muistan sanoneen myös kiitos möreällä äänellään, ja voi kuinka säikähdin, kun tiskasin tiskejä muiden ruokailijoiden jo poistuttua askareisiinsa. Edvin pappa vaelteli saarellaan edes takaisin kädet ristissä alaselän takana. Lappuhaalari päällään. Katsoi ja vahti mitä tehtiin. Kauniit muistot tulvivat mieleeni....Heitä ei enää ole ja kyynel silmäkulmassa tätäkin nyt kirjoitan.....voi kun voisin vielä istahtaa heidän kanssaan tuolla isontalon keittiössä seinäkellon raksuttaessa ja nyt jopa kyetä osallistumaan keskusteluun. 

Mummu ja lapsenlapsi --katse merelle

.