Pumpulia taivaalla
Selkeästi joku ostanut pumpulia ja sirotellut sitä nyt taivaankannelle. --eikö vain ?
Joutsenpari edelleen viihtyy sauna rannassa. Ja niitä mukava ihastella ns.mofanmökin ikkunasta.
Tänään osalla väestä lähtöpäivä ja siihen liittyy aina touhua sekä tohinaa. M/S Nordep ilmoittanut saapuvansa noutamaan matkaajat klo 13. Ja aikataulu piti hyvin paikkaansa. Kirjaisissa olivatkin jo ennen klo 16.
Iltapäivästä meidän teki mieli lähteä jälleen kuvaamaan ja ihailemaan saaren luontoa.
Voi kuvitella kuinka aiemmat sukupolvet ovat näillä kallioilla tähyilleet ja pohtineet koska kalastajat saapuvat mereltä. Tai milloin postialus saapuu tärkeitä kirjeitä tuoden vaikkapa Amerikkaan lähteneiltä sukulaisilta.
Karjaa (lehmiä ja lampaita) hoidettu ja paimennettu näillä kallioisilla saarilla kauan.Joka kalliolla oli omat nimet , näin oli helpompi suunnistaa oikeaan suuntaan hakemaan karjaa.
Viimeiset lampaat lähtivät 70 luvulla, kun Astrid ja Edvin muuttivat syksyllä Paraisille ja jäivät eläkkeelle.
Astrid --saaren oma nainen --jätti silloin synnyin saaren. Tullen sydämensä paikkaan aina keväällä aikaisin ja jättäen myöhään syksyllä.
Kommentit
Lähetä kommentti