Sandholman kutsu
Kevät ja kaipuu saareen
Kevät on tullut jo tänne Nauvon kk. Ja muuttolintuja sen mukana. Nähty on töyhtöhyypät, kurjet, hanhet, peipot ja monet muut.
Halu käydä saaressa on ollut jo usean viikon ajan, välillä olenkin päässyt kurkistamaan millaista saaressa on, kun naapurin Riko laittaa välähdyksiä Facebookiin. Nyt vaikuttaa siltä, että jäät antaneet periksi ja venettämme laitettu kevätkuntoon, mutta vielä tällä kertaa suuntaamme Sandholman helmaan yhteysalus Nordepin kyydillä. Matka kestää yleensä 3-4 h, joten eväät mukaan ja lukemista sekä ristikkolehti. Aikuisille matka levähdyshetki, mutta pienille lapsille aika voi käydä pitkäksi. Omassa pihassa näkynyt skilloja, ehkäpä Sandholman rinteet myös sinisenään. Viime syksynä istutin tulppaaneja puutarhaan, katsotaan ovatko vielä nostaneet päätään lain. Vai onko maistunut talven asukkaille...
Kommentit
Lähetä kommentti