Tuuli tuntuu iholla -4
Lähdimme Nauvon kk illansuussa. Välillä satoi räntää ja välillä vettä. Toisessa hetkessä aurinko pilkisti kuin sumuverhon takaa. Nötön lähellä vene keikkui kuin lastu laineilla ristiaallokkon syleilyssä.
Joutsenpari ( kuva:M.Vuolle)
Saavuimme illalla n.klo 19 saareen. Joutsenpari joutui paniikkiin, kun olivat tuulensuojassa venetallin ja rannan välissä. Peruutimme vähän ja joutsenet pääsivät turvallisesti keikkuen pois ahtaasta paikastaan.
Matkatavarat kannettiin mökkiin ja vanha seinäkello vedettiin käyntiin. Rauhallinen tikitys täytti keittiön.Kaivosta haettiin vettä ja voi kun maistui hyvältä ...
Luonnon valon väistyessä tuli kaunis kuutamo valaisemaan. Ja pitihän sitäkin kuvata 😌
Illan tullen --- tuuli humisi ikkunan takana tuudittaen nämä matkaajat unten maille.
Kun yön pimeys ja kuutamo väistyi, herättiin lauantai aamuun ja keitettiin kahvit. Voi kun maistuikin hyvältä, kylmäsavulohi voileivät ohessa.
Puin talvihaalarin päälleni, eikä kyllä ollut lainkaan huono idea. Lähdin vanhan mankelituvan viereisestä kiviaidan aukosta kohti myllyä, sen takana on suo jonka vierestä kulkee vanha polku. Maasto on kalliota, katajaa, variksenmarjaa, puolukkaa, kanervaa, jäkälää ja sammalta. Nyt sateisella säällä saa olla todella varovainen kun kävelee tuolla kalliolla, jäkälät ja sammaleet tekevät sen salakavalasti liukkaaksi. Muutama rohkea lintukin yritti matkata myrskytuulessa meren yllä. Minäkin sain todella tehdä työtä että pääsin eteenpäin kulkemaan. Pipo syvällä päässäni. Kyyneleet silmäkulmissa, tuulen osuessa silmiin.
Saaren takana on "laguuni" --siellä on levää ja heinää jonka meri huuhtonut rantaan. Tätä ravintoainetta , jonka jo Astrid mummu kertonut , keräsin säkkiin tuodakseni pieneen keittiöpuutarhaan. Keräämisen ohessa kuvasin rantaa ja kallioita. Tuolla sain olla hetkisen yksin ja nauttia merituulen ajatuksia puhdistavasta tuiskeesta. Täytyy varoa ettei ajatukset vallan lentoon lähde 😉.
Kiven päällä vipatti myös västäräkki ja silloinhan kesään ei voi olla pitkä aika 🤭. Vaikka sää kyllä nyt kalsea.
Kommentit
Lähetä kommentti