Kesäkuun keskiviikko


 

Kesäinen helle on pitänyt otteessaan monta päivää, mutta nyt näyttää merisumu ja saderintama tekevän tuloaan. Edes pienen hetken helpotusta ihmisille, eläimille ja kasveille. 

Yllä oleva kuva on otettu Kirjaisten yhteysaluslaiturin ääreltä. Lämpö ja aurinko vielä helli tuolloin matkan alkaessa. Nordep matkasi tuonne sumuun me matkustajat kyydissään klo 9 jälkeen. 


Tässä on aluksen reitti, jos joka saaressa käytäisiin. Meidän kohde on Sandholm ja sinne päästiin kun ensin oli Borstössä käyty. 



Yksi matkan eläväinen saari jää tässä taakse ja matka jatkuu merisumun keskelle ja saaren hävitessä näkyvistä. 

Ennen Sandholmaan kääntymistä näkyi merellä upea salamointi. Ja pientä sateen vihmontaa. Laiturilta ehdittiin tavarat saada mökkiin ja sitten kuunneltiin kaukaista jylinää, jostain Sauvon suunnalta. 


Iltapäivällä olikin taas jo aurinkoa, mutta helle oli antanut periksi. Ja lämpötila +18. 



Iltakävelyllä kallioilla <3 kalliot tarjoavat kuin polun matkaajalle. Pääskyset kirskuvat omaa lauluaan lennellessään vallattomasti sinne ja tänne. Itikoita taitaa olla tarjolla. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sandholm ----Itämeren yksi helmi

Sandholm ja muuttuva taulu

Sandholm - "ulkomailla"