Kevät koittaa talviunien jälkeen
Kevät sää yllättää
Ikinä ei tiedä millainen sää on hetken päästä. Välillä paistaa aurinko ja välillä voi myrskytä niin että viima vihmoo kasvoja. Vesi muuttaa muotoaan lumesta vedeksi ja taas toistepäin.
Kotona alamme jo haaveilla veneen laskusta mereen ja matkasta rakkaaseen saareen. Alamme selkeästi herätä talviunilta ja valmistautua tulevaan valon aikaan. Muuttolinnutkin ovat jo sankoin joukoin saapuneet ilahduttamaan meitä ja muistuttamaan että kesä on tulossa ihan pian.
Hanhet on vallanneet peltoja ja olen nähnyt myös : kurjet, sorsat, haahkat, koskelot, joutsenet, lokit. Jotkut onnelliset ovat saaneet nähdä jo sinivuokon tai leskenlehden minua ei vielä ole onnistanut.
Kevät tulee saaristoon nopeammin kuin sisämaahan, ja taas syksy tulee myöhemmin saaristoon kuin sisämaassa. Tämän tekee saaristoa ympäröivä laaja merialue, joka luovuttaa lämpöään. Saatat nähdä matkatessasi kaunista merisumua joka valuu kohti sinua ja kadoten yhtä nopeasti kuin on tullutkin.
Talvi kului lukien mielenkiintoisia kirjoja, artikkeleita ja opiskellessa saariston ainutlaatuisuudesta. Ei sitä oikein käsitäkään millaista täällä on ollut elää silloin 1500 luvulla tai muinakaan vuosisatoina. Täällä on eletty luonnon antamilla anneilla ja rukoiltu, jotta seuraavanakin päivänä olisi ruokaa eikä kukaan hukkuisi tai muuten kuolisi.
Merille tekee jo mieli
Karttoihin Sandholm on merkitty ainakin jo vuonna 1699 Petter Gedda : Mittasuhteet eivät pidä ihan paikkaansa eikä siinä ole merkitty karikoita. Ei siis ole ihme kuinka aluksia kareille karahteli.
Kannattaa tutustua karttoihin jo ennen matkalle lähtöä ja suunnitella reittiään, ettei ihan kylmiltään suuntaa merelle.
Kommentit
Lähetä kommentti