Toukokuun päivät
Työntäyteisen päivän jälkeen ei ole mikään niin ihanaa kuin päästä saunan lämpöön. Puhdistautua ja lämmitellä antaa ajatusten liitää sekä kuunnella kiukaan rapinaa.
Kiukaalle kun heittää löylykauhalla vettä kuuluu tuttu sihahdus ja kiviltä nousee hyvää tekevä vesihöyry. Ihon huokoset aukeavat ja puhdistuvat.
Löylyveteen voi tehdä ja käyttää tuoksuja niin koivunlehdistä, vadelmanlehdistä jne. Koivu on se tavallisin meille, mutta miksei kokeilisi jotain uutta.
Pesupaikalla teen vedet vesiastioihin ja otan tutun tuoksuista koivushampoota tai tervashampoota käsiini hieron kämmenen välissä , lopulta hiuksiin. Ihana vaahto ja tuoksu.
Iho puhdistuu nyt hyvin kun ihohuokoset ovat saaneet kosteutta. Joten pesusienellä pyyhkäisen muutaman kerran.
Lopuksi valmiiksi sekoitettua vettä kauhaan (kuuppaan) ja hiuksia kohti. Joskus suihkuämpäri on ollut käytössä, mutta itse en sitä käytä. Näin pystyn säätelemään veden virtaa ihan omin käsin paremmin.
Kun saunasta astuu ulos viileään näkee kuinka iholta nousee höyryä. Eteisen peilin juuttuu, en näe omia kasvojani. Mutta tyttären tekemä sydän siitä muodostui viimeiseltä saunareissulta. Mikä sen kauniimpaa äidin mielestä.
Otan pyyhkeen. Annan ihon kuivua.
(Ihon rasvaukset voisi tehdä nyt samalla. Mutta teen ne sisälle päästyäni)
Avaan oven ja raikas ilma tulvii sisään. Ja kuvassa oleva näkymä on silmieni edessä.
Kommentit
Lähetä kommentti