Elämää ei sen enempää

Perheet ja lapset



Saattaa ajatella, että lapsia varmaan vain muutama, kun niin karuissa oloissa eletty. Eristyksissä ja kaukana mantereesta. Huj.

Toki se oli haaste, mutta myös turva. Lapsuus elettiin omalla saarella äidin, isän, sisarusten, isovanhempien ja ehkä rengin ja piiankin kanssa. 

Sukuhistoria kertoo, että lapsia kyllä syntyi ja ei aina vain yhtä tai kahta. Vaan yksi esi-isä sai tällä Sandholmin saarella jopa 15 lasta 😳. Siinä on ollut äidillä työtä, kun mies on ollut viikkojakin kestävillä metsästys/kalastusreissullaan. 

Keväisin ja syksyisin kokoontui usean saaren miehet ja muutama nainen saarelle, joka tukikohtana kun metsästettiin hylkeitä, lintuja sekä kalastettiin silakkaa. 

Saaliit säilöttiin suolaan ja tynnyrit kuljetettiin kotiin. Ja osa myytiin sekä osa meni veroina valtiolle. 

Pyykinpesua meressä, karjanhoitoa, ruuanlaittoa, vaatteiden/kankaiden tekoa, brodeerausta,... varmasti sairasteluakin. 

Ei voinut soittaa miehelle ja pyytää apuun kun tilanteita sekä sattumuksia varmasti tapahtui. -nykyään kun tartutaan tilanteessa kuin tilanteessa puhelimeen. Olkoon se tiedon etsintää tai sitten hätänumeroon soitto. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sandholm ----Itämeren yksi helmi

Sandholm ja muuttuva taulu

Sandholm - "ulkomailla"