Lampaiden laiduntaminen
Saaristolampaan laidun
Täällä on tilalla ollut muutama lehmä ja jokunen lammas. Lampaat laidunsivat niin pääsaarella kuin myös viereisillä saarilla. Niittysaaria olivat esimerkiksi Holmen ja Rävaskär, näihin lampaat vietiin veneellä, kuten kuvassakin näkyy. Syksyllä onkin jo ollut haastavaa paimentaa lampaat takaisin. Ovat jo tottuneet vapaan lampaan eloon.Yhdessä perheenä tehtiin heinätyöt ja lehdestettiin myös puita. Näin oli ns.kerppuja talven varaksi vitamiinien takaamiseksi. Paras aika oli tehdä ne alkukesällä, kun arvot korkeimmillaan. Ne niputettiin ja laitettiin kuivumaan roikkumalla ilmavaan ja pimeään paikkaan.
Nyt kun laiduntaminen on ollut tauolla yli 50 vuotta, se ikävä kyllä näkyy maisemassa. Tiedon lisääntyessä biosfäärilähettiläänä ajattelin kuinka voisi palauttaa tuon vanhan niittymaiseman. Onhan Sandholm osa Naturaa niin lintujen kuin kasvienkin osalta. Näin ollen uskon, että lampaat soveltuvat varmasti hyvin tänne saaristoon kuten silloin ennenkin.
Lammas kun laiduntaessaan syö kasvustoa ja tuo myös ravinteita kasveille. Tämän jälkeen seuraa jännittävä vaihe, kun voi nähdä mitä kasveja nousee tuolta maahan varastoituneista siemenistä. Ja näin niittykasvien noustessa autetaan pölyttäjiä selviytymään.
Sinäkin voit tehdä osasi
Jätä leikkaamatta edes osa nurmikostasi ja perusta siihen niittyalue. Näin pääset ihailemaan niittykukkia ja pölyttäjiä suojelemaan.
EN:
There have been a few cows and some sheep on the farm here. The sheep grazed both on the main island and on the neighboring islands. Meadow islands were, for example, Holmen and Rävaskär, the sheep were taken to these by boat, as can be seen in the picture. In autumn it has already been challenging to herd the sheep back. You are already used to the life of a free sheep.
Together as a family, we did the hay work and leafed the trees as well. So there were so-called fleas for the winter to guarantee vitamins. The best time was to do them in early summer, when the values are at their highest. They were bundled and hung to dry in an airy and dark place.
Now that grazing has been on hiatus for more than 50 years, it is unfortunately visible in the landscape. As the knowledge increased, as a biosphere ambassador, I thought about how to restore that old meadow landscape. After all, Sandholm is part of Natura both in terms of birds and plants. Therefore, I believe that sheep are certainly well suited to this archipelago, as they were then.
When a sheep grazes, it eats vegetation and also brings nutrients to the plants. After this, an exciting phase follows, when you can see what plants grow from the seeds stored in the ground. And this way, when the meadow plants grow, we help the pollinators to survive.
You too can do your part
Leave even a part of your lawn uncut and create a meadow area on it. This way you can admire meadow flowers and protect pollinators.
Kommentit
Lähetä kommentti