Retkipäivä lapsen johdolla

 Lapsen silmin


Viikonloppuna sai tytär ohjata vieraita sekä minua saaren reittejä. Siitä tulikin jännä reissu. 

Ensin käveltiin kuin seuraa johtajaa leikkiä, päämääränä ns.laguuni. Siellä katseltiin tarkoin kauniita erivärisiä simpukoita sekä ihailtiin joutsenparia. 

Ranta tutkittiin ja kerättiin roskia, jotka ajautuneet talven aikana rantoihin. Lapsi löysikin aarteen eli vanha kenkä oli ajelehtinut rantaruovikkoon. Minä kera vieraiden vedettiin rantaan sileä tukkipuu. 

Tämän alla olevan pienen pienen tytär halusi kantaa mökille. Sitä sitten yhdessä ihmeteltiin. Niin kaunis kun suurentaa. Minusta se näyttää hiukan aivoilta, google lens sanoi sen olevan huhtasieni ;-) ja tytär sanoi sen olevan meripähkinä. Kuten huomaa näkökantoja on monia ja hyvä niin. Luulen kyllä sen olevan joku siemen. 


Toinen retki kohde oli Sandholmin Brännskärin kalliot ja nummet. Sinne päästiin vanhan hiekkaisen nummen lävitse. Eihän se sitten riittänyt kallion laki vaan taas matkattiin joukkoinemme rantaa kohti. Siinä koettiin olevamme kuin Suomen omassa Selviytyjät ohjelmassa. Läpi katajikkojen ja villiruusujen kävellessä. Männyt olivat kauniita ja muutama lintukin oli ne pesäpaikoikseen ottaneet, siellä risupesät valmiina tätäkin kesää ajatellen. 

Kivikoissa mennessä huomasi kaikkien talvella unohtuneidenkin lihasten saavan liikuntaa. Roskia kainalossa oli hiukan haasteellista nousta rinnettä ylös. Mutta selvittiin kuin selvittiinkin. Vaikka päivä oli harmaa ja sadetta luvattu, ei se meidän retken aikana ehtinyt päällemme. Kallion kolosta löysimme vanhoja nuotiopaikkoja ja heti alkoi mietityttämään kukahan siinä on tulia sytytellyt ja miksi. 

Laguuniin päädyttiin jälleen ja muutama punkki oli päättänyt hypätä salamatkustajaksi vaatteisiin. Onneksi lapsella on tarkka näkö ja niistäkin päästiin eroon. Tärkeä muistutus, että iltaisin muistaa tehdä punkkitarkastuksen. 

Rannoilta löytyi myös kaunis kivi, jonka olin kyllä ihan valmis jättämään aloilleen. Mutta avuliaan vieraamme sylissä se päätyikin lopulta moffan mökin pihaan. Siinä saan sitä nyt ihailla. 


Iltapäivä kului saunan lämmityksessä ja vesien kannossa. Uimaportaatkin saatiin paikoilleen pienien kommellusten kautta. Saunan lämmöstä vieraatkin uskalsivat meren syliin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sandholm ----Itämeren yksi helmi

Sandholm ja muuttuva taulu

Sandholm - "ulkomailla"