Sandholm -- Untuvan lämpöä
Merilinnut
Haahka, pilkkasiipi, meriharakka, kyhmyjoutsen, merikotka, merimetso, merilokki ja rantasipi jne. Saaristossa on paljon merilintuja. Näitä on vuosien saatossa hyödynnetty ravinnoksi ja lämmönlähteeksi. Esimerkiksi alleja metsästettiin keväisin ulkoluodoilla. Saaliiksi saadut suolattiin ja syötiin pitkälle talveen. Enimmäkseen saaliiksi valikoitui uroslintuja, koska niistä ei saanut hyötyä jatkoa ajatellen. Naaraat saivat munia ja vuorasivat pesät untuvillaan ja niiden hautoessa tuli uusia lintuja ruuaksi.
Vesilintujen pesiin jätettiin aina muutama muna, jotta emo ei jättäisi pesää. Ja näin kantakin pysyy voimissaan.
Munia käytettiin aivan tavallisesti ruuanlaittoon, tehtiin lättyjä ja paistettiin munakkaita. Myös säilöminen onnistui ns. vesilasi systeemillä. Apteekista ostettiin natriumsilikaattia ja sitä sekoitettiin oikeassa suhteessa tarvittavaan vesimäärään. Näin munissa olevat huokoset tukkeutuvat, eikä bakteerit pääse tuhoamaan munansisusta. Munat saattoivat säilyä jopa syksyyn saakka.
Untuvankeruuretki
Koko perhe osallistui untuvien keruuseen kesäkuussa, kun haahkan poikaset olivat poistuneet pesästä. Retkelle otettiin mielellään lapset mukaan. Jokaisella etsijällä tuli olla puukeppi mukana, jolla sai käärmeet hätyyteltyä pois sekä kerättyä linnunpesästä untuvat. Saatettiinpa siloisilla kallioilla keittää kahvitkin ja syödä illalla tehtyä pannukakkua. Kun kaikki untuvat oli kerätty pesimäluodoilta, suunnattiin saaliin kanssa kotiin ja työstäminen puhtaaksi lämmikkeeksi alkoi. Roskat otettiin pois ja untuvat levitettiin auringon ja tuulen kuivateltavaksi. Käänneltiin ja väänneltiin sekä lopuksi vielä pistettiin saunankin lauteille kuivamaan. Jos ei kaikkea saalista tarvinnut omaan käyttöön eli peittojen ja tyynyjen täytteeksi--kannatti untuvaa myydä. Yhdestä kilosta eli noin sadan pesän untuvamäärästä sai hyvin tuloja perheen käyttöön.
Tänäkin päivänä ostavat yritykset tätä upean pehmoista ja lämmintä materiaalia.
https://joutsen.fi/blogs/lumoudu/ostamme-haahkan-untuvaa
Lähteet:
Suvunperimätieto ja valokuvat
http://www.riistakoulu.com/lue-kuule-ja-opi/linnut/sorsalinnut/sukeltajasorsat/haahka/
https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Asarja/a226.pdf
https://peda.net/Catalunya/vedet/14-it%C3%A4meri/itameren_lintuja
Kommentit
Lähetä kommentti