Sandholm itämeren sylissä /Sandholm in the BalticSea

Luonnnosta voi  nyt aistia --sen valmistautumisen talven tuloon.  Ilmat ovat viilenneet ja merikin jo jäähtynyt, linnut alkavat kokoontua yhteen, päivät ovat lyhentyneet... Lehtipuut alkavat vetää nesteensä runkoa ja juuristoa kohti josta sitten keväällä voi uusin voimin ponnistaa. Lehdet värjäytyvät vihreästä punaiseksi, keltaiseksi, lilaksi ja ruskeaksi lopuksi muuttuen taipuisasta --hapertuvaksi ja murenevaksi --tuulen mukana laskeutuvaksi lehdeksi.  Josta tulee matojen möyhiessä jälleen ravintoa ja multaa.  Vähän kuin ihmiselon kulku ...nopeutettuna. Ehkä nämä vuodenajat ovatkin meille hyvä muistutus elämänkulusta ja sen rajallisuudesta mutta samalla lohdullista että olemme iäti osa tätä luonnon kulkua.... Joka puolella voi nähdä oranssinpunertavaa marjaa eli on ruusun kiulukoita, tyrni marjoja ja pihlajanmarjoja. Kanervan kasvustotkin hehkuvat punan eriväreissä.  Kukkia kukkii vielä esimerkiksi tuoksukurjenpolvi, ketomansikka, maarianohdake, kallioketo-orvo...

Meri velloo ja lainehtii kun saavumme meriväylien ylitse, ristiaallokolta ei voi välttyä. Vaikka ei sada -- vettä roiskuu veneen laseihin niin, että näkymä sumentuu ja vesinorot muokkaavat näkemääni epätodellisen tuntuisesti. Ihastelen pilviä, merta ja siitä kohoavia luotoja, saaria sekä kareja. Joka kerta ne kuvastuvat erilailla keväällä--kesällä--syksyllä--talvella. Nyt syksyn ruska tekee puista erivärisiä väripilkkuja maisemaan. Välillä olemme ison aallon harjalla ja moottorin äänet hiljenevät sen voimasta. On kuin moottori pysähtyisi , tekemättä kuitenkaan sitä. Hetken päästä olemme jälleen aallon pohjalla ja moottoriin tulee normaali ääni.  Tässä matkassa saa liikuntaa niin keskivartalolle samoin kuin sisäisille lihaksillekin. Kun hytkyy ja keikkuu --rytkyy ja notkuu. Tasapainoaistikin saa harjaannuttaa itseään 😉. Meri on turvallinen ja samaan aikaan pelottava. Se antaa ja se ottaa. Sitä kohtaan on tunnettu tuhansia vuosia kunnioittavaa pelkoa. Onhan se tärkeä ravinnon antaja...

Elokuu on jo lopuillaan, illat pimentyneet ja lintujen kesäinen sirkutus vaimennut. Jostain kuuluu välillä tintin ääni. Hämähäkkejä verkkoineen on ikkunat ja puiden välit täynnä. Ne tarttuvat tahmeasti hiuksiin ja kasvoihin kun kulkee puutarhassa luumupuiden välissä. Muutama perhonen lentelee vielä siellä täällä.  Nyt on myös isojen vihreiden hepokattien aikaa, hauskoja otuksia kaikenkaikkiaan.  Sää on vaihteleva ja välillä saa takin laittaa tiukasti kiinni kunnes hetken päästä pitää se avata kun aurinko pilkistää ja lämmittää.  Ruohokin on pidentynyt kun viimein on sadetta saatu saaristossakin yllin kyllin. Sitä sitten ajeltu kun sade tauonnut. Piparjuuri innostunut myös viimein kasvamaan , kesäkuumalla ei kasvustoa näkynyt. Illalla sauna kutsuu ja uskaltauduin vielä meren syliinkin laskeutua -- vesi olikin lämpimämpää kuin ilma.  Meri on nyt kirkas ja vedenpinta korkealla, meduusat alkavat kerääntyä ja niiden vaalean punertava pinta näyttää kauniilta. Ne liikkuvat ...

Sandholmassa näkyy ajanpatina eritavoin. Olkoon se sitten rantavaja, venetalli, mylly, navetta, mankelitupa, kiviaidat, veneverstas, laituri tai pyykkitupa.  Suurin osa onkin upeita näytöksiä puukäsityötaidoista ja taitavuudesta käyttää materiaaleja säästeliäästi. Rakennuksia rakennettu esim.meren tuomista puista, hirsistä sekä puulaatikoista joita rahtialuksista tippunut meren velloessa.                          Kuonatiili kuvaaja:M.Vuolle 29/7/21 Eräs materiaali joka on vanginnut katseeni useasti löytyy navetan seinästä. Se on kaunis lasittuneelta pinnaltaan ja kestänyt ajankulkua varmaan 100 vuotta. Materiaali on kuonatiili ts. Slagitiili. Sitä valmistettiin sivumateriaalista jota syntyi masuuniuunien käytössä 1600-1900 luvuilla. Hienoa kuinka on osattu hyödyntää ns.jäte --käyttökelpoiseksi tuotteeksi.  Nyt kävijä voi täälläkin nähdä noita kauniita vihertäviä, lasisia tiiliä sekä pohtia mitä niillä olisi kerro...

  Kesäinen helle on pitänyt otteessaan monta päivää, mutta nyt näyttää merisumu ja saderintama tekevän tuloaan. Edes pienen hetken helpotusta ihmisille, eläimille ja kasveille.  Yllä oleva kuva on otettu Kirjaisten yhteysaluslaiturin ääreltä. Lämpö ja aurinko vielä helli tuolloin matkan alkaessa. Nordep matkasi tuonne sumuun me matkustajat kyydissään klo 9 jälkeen.  Tässä on aluksen reitti, jos joka saaressa käytäisiin. Meidän kohde on Sandholm ja sinne päästiin kun ensin oli Borstössä käyty.  Yksi matkan eläväinen saari jää tässä taakse ja matka jatkuu merisumun keskelle ja saaren hävitessä näkyvistä.  Ennen Sandholmaan kääntymistä näkyi merellä upea salamointi. Ja pientä sateen vihmontaa. Laiturilta ehdittiin tavarat saada mökkiin ja sitten kuunneltiin kaukaista jylinää, jostain Sauvon suunnalta.  Iltapäivällä olikin taas jo aurinkoa, mutta helle oli antanut periksi. Ja lämpötila +18.  Iltakävelyllä kallioilla <3 kalliot tarjoavat kuin polun matka...

Istun Sandholman mofan mökin puutarhassa. Katseeni kiertää ja ajattelen kuinka siunattu voinkaan olla tässä.  Toukokuun lopun aurinko lämmittää juuri nyt ja luonto liki kohisee kasvaessaan kohti kesää. Peippopari istahtaa viereeni luumupuun oksalle, katsomme hetkisen toisiamme kunnes linnut päättävät jatkaa touhujaan pesän parissa läheisessä lehtikuusessa.  Kuuntelen kuinka pääskyt narskuvat lentäessään hyönteisten perässä.  Satakieli laulaa isontalon läheisissä puissa. Lokit laulavat omaa lauluaan. Perhoset tanssivat tanssiaan auringon lämmittävissä säteissä. Välillä nekin levähtävät kevätvuohenjuuren kukan päälle. Eikä voi välttyä näkemästä kun pieni hiiri ykskaks vilistää heinänkorret heiluen omia polkujaan.  Puutarhassa kukkii tällä hetkellä särkyneet sydämet, tulppaanit, kesäkuuruohot, narsissit ja keisarinpikarililjat. Nupullaan ovat jo mummun upeat unikot. Vanha hajonnut aurinkokello nojaa kiveä vasten ja sitä pitävä mies vain jaksaa kantaa kelloaan. Sinkkiämp...

Edvin Hjalmar Österlund syntyi Björkholmin saaressa Nauvossa.  Vanhemmat olivat Karl Hjalmar ja Elin Amanda. Sisaruksia oli hänellä kolme : Karin, Karl ja Ellen. Karin kuoli nuorena mereen hukkuen. Koulua Björholman saaresta käytiin Käldingessä, Nauvon Lillandetissa.  Alla kuva yhdestä koulukuvasta. 30 luvulla saaristossa nuoret tutustuivat kirkonmenoissa tai vaikkapa laituritansseissa. Silloin tapasivat myös nämä kaksi eli Astrid Sandholmasta ja Edvin Björkholmasta. Sota kutsui tämänkin nuoren saaristolaisen armeijan palvelukseen. Tästä muistona meille jälkipolville on säilynyt kunniakirja Mannerheimilta.  Astrid jäi pienen lapsen ja vanhempiensa kanssa Sandholmaan, odottaen, murehtien...kuinka miehen käy.  Edvin selvisi sodan kurimuksesta ja saapui saareen perheensä luo. Hän jatkoi veneenrakennusta, jonka oppinut jo synnyinkodissaan.  Ikävä kyllä Edvinin omaan käyttöön valmistama fiskari on myyty 90 luvulla Lindqvist:lle Nauvoon. Nyt tietoa ei ole jäljellä--- ...