Sandholm itämeren sylissä /Sandholm in the BalticSea

Perheet ja lapset Saattaa ajatella, että lapsia varmaan vain muutama, kun niin karuissa oloissa eletty. Eristyksissä ja kaukana mantereesta. Huj. Toki se oli haaste, mutta myös turva. Lapsuus elettiin omalla saarella äidin, isän, sisarusten, isovanhempien ja ehkä rengin ja piiankin kanssa.  Sukuhistoria kertoo, että lapsia kyllä syntyi ja ei aina vain yhtä tai kahta. Vaan yksi esi-isä sai tällä Sandholmin saarella jopa 15 lasta 😳. Siinä on ollut äidillä työtä, kun mies on ollut viikkojakin kestävillä metsästys/kalastusreissullaan.  Keväisin ja syksyisin kokoontui usean saaren miehet ja muutama nainen saarelle, joka tukikohtana kun metsästettiin hylkeitä, lintuja sekä kalastettiin silakkaa.  Saaliit säilöttiin suolaan ja tynnyrit kuljetettiin kotiin. Ja osa myytiin sekä osa meni veroina valtiolle.  Pyykinpesua meressä, karjanhoitoa, ruuanlaittoa, vaatteiden/kankaiden tekoa, brodeerausta,... varmasti sairasteluakin.  Ei voinut soittaa miehelle ja pyytää apuun kun...

  Tutkiessani mieheni sukua, löytyi yhteys Amerikan mantereelle. Sandholmissa asuvasta suurperheestä josta muutti osa lapsista tuonne maanosaan 1900 luvun alkupuolella. Kuten moni muukin suomalainen silloin teki. Sinne lähdettiin höyrylaivoilla ison valtameren ylitse. Suurin osa lähdöistä oli Hangon kautta. Edla Mattsonkin on tämänhetkisen tiedon mukaan ollut muuttajien joukossa lapsensa Otto Alfredin kanssa.  Sieltä tämä serkku Otto Mattsson on kirjoittanut Julialle ja kertoi asustavansa Alaskassa 1920 luvulla. Hän avioitui noin vuonna 1927 Ruth nimisen naisen kanssa ja asustivat Port Alexanderissa v. 1933.  Eli kyllä sellainen Amerikan serkku se on ollut mieheni isoäidillä Astridilla.  Kuvassa Julia ja Astrid <3  EN:  While researching my husband's family, I found a connection to the American continent. From an extended family living in Sandholm, some of the children moved to that part of the country in the early 20th century. As many other Finns did a...

Saaristolampaan laidun Täällä on tilalla ollut muutama lehmä ja jokunen lammas. Lampaat laidunsivat niin pääsaarella kuin myös viereisillä saarilla. Niittysaaria olivat esimerkiksi Holmen ja Rävaskär, näihin lampaat vietiin veneellä, kuten kuvassakin näkyy. Syksyllä onkin jo ollut haastavaa paimentaa lampaat takaisin. Ovat jo tottuneet vapaan lampaan eloon. Yhdessä perheenä tehtiin heinätyöt ja lehdestettiin myös puita. Näin oli ns.kerppuja talven varaksi vitamiinien takaamiseksi. Paras aika oli tehdä ne alkukesällä, kun arvot korkeimmillaan. Ne niputettiin ja laitettiin kuivumaan roikkumalla ilmavaan ja pimeään paikkaan.  Nyt kun laiduntaminen on ollut tauolla yli 50 vuotta, se ikävä kyllä näkyy maisemassa. Tiedon lisääntyessä biosfäärilähettiläänä ajattelin kuinka voisi palauttaa tuon vanhan niittymaiseman. Onhan Sandholm osa Naturaa niin lintujen kuin kasvienkin osalta.  Näin ollen uskon, että lampaat soveltuvat varmasti hyvin tänne saaristoon kuten silloin ennenkin.  ...

  Työntäyteisen päivän jälkeen ei ole mikään niin ihanaa kuin päästä saunan lämpöön. Puhdistautua ja lämmitellä antaa ajatusten liitää sekä kuunnella kiukaan rapinaa.  Kiukaalle kun heittää löylykauhalla vettä kuuluu tuttu sihahdus ja kiviltä nousee hyvää tekevä vesihöyry. Ihon huokoset aukeavat ja puhdistuvat.  Löylyveteen voi tehdä ja käyttää tuoksuja niin koivunlehdistä, vadelmanlehdistä jne. Koivu on se tavallisin meille, mutta miksei kokeilisi jotain uutta.  Pesupaikalla teen vedet vesiastioihin ja otan tutun tuoksuista koivushampoota tai tervashampoota käsiini hieron kämmenen välissä , lopulta hiuksiin. Ihana vaahto ja tuoksu.  Iho puhdistuu nyt hyvin kun ihohuokoset ovat saaneet kosteutta. Joten pesusienellä pyyhkäisen muutaman kerran.  Lopuksi valmiiksi sekoitettua vettä kauhaan (kuuppaan) ja hiuksia kohti. Joskus suihkuämpäri on ollut käytössä, mutta itse en sitä käytä. Näin pystyn säätelemään veden virtaa ihan omin käsin paremmin.  Kun saunas...

Ilman yritteliäisyyttä   täällä ei olisi pärjännyt koskaan. Matkaa on mantereelle tai yhteiskunnantarjoamiin palveluihin aina ollut, joten omavaraisuus ja kädentaidot olleet tuiki tarpeelliset.  Ruoka on pitänyt hankkia kalastaen, metsästäen, keräten sekä kasvattaenkin.  Ne on säilötty erilaisin tavoin. Eihän muinoin ollut jääkaappeja tai pakkasia paitsi talvisin :-)  Ylijäämä on sitten myyty Turun torilla tai sitten vaihdettu naapurisaarelaisten kanssa.  Turusta sitten ostettu suolaa ja jauhoja muutama kerta vuodessa.  Muisto minulla siitä, kuinka talon alaisesta kellarista noudettiin Astridin säilömät marjamehut ja hillot. Nuo taidot olisi tarpeellista osata tänäkin päivänä, ne nimittäin säilyivät ei vain vuotta vaan vuosia.  Täältä saattoi kerätä mustikat, vadelmat, puolukat, variksenmarjat, ruusunmarjat ja saada niiden tärkeät flavonoidit, vitamiinit talteen.  Skärgårdliv Yrittelijäisyys ei ole vähentynyt nytkään , sillä olemme perustaneet yr...

Pohdintaa lokakuisena lauantaina Tulimme puolisoni kanssa viettämään viikonlopun rakkaassa saaressa. Myrskytuulia oli luvattu, joten päätimme tulla yhteysalus Falkön kyydillä. Illalla saapuessamme oli jo pimeää, mutta työhuoneen ikkunassa himmeästi loisti valonauha. Ja yhteysaluslaiturissa kirkkaampi valo. Sauna laitettiin lämpiämään ja syötiin iltapalaa.  Lauantai kului myrskyn kaataman puun halkomisessa ja oksastamisessa. Istutin muutamia tulppaanin sipuleita kevättä odottamaan. Sää vaihteli sateesta aurinkoiseen , mutta tuuli pysyi läsnä kokoajan. Valokuvasin vielä orvokin, ruusun ja muutaman muun kukkasen, jotka uhmasivat kylmenevää säätä. Merenpintakin oli harvinaisen korkealla ja aallon harjat piiskasivat laiturin kanttakin.  Lauantain askareet päätin käymällä lokakuisessa meressä uimassa. Pyyhe piti laittaa venetallin sisälle, jottei myrskytuuli riepota sitä mereen. Raesade ropisi hiuksiini kun astuin meren myrskyävään syliin. Ah´kyllä virkisti.  Ylös noustuani ven...

Miten saan viestin kuulumaan?  Saaressa ollessa voi huomata kuinka toiselta saarelta kuuluu selkeää puhetta oikealla säällä ja taas toisaalta, kun yrittää keskustella toisen kanssa joka kulkee polulla takanasi --äänesi häviää jonnekin eikä toinen kuule lainkaan mitä puhut.  Vellikello Talojen seinillä on valuraudasta tehdyt ns.vellikellot. Niissä tarpeeksi kuuluva ääni jopa saariston tuiskuissa ja tuulissa. Ruoka kun valmistuu tai haluaa jonkun saapuvan talolle valurautakello saa muutaman heilurin iskun kylkeensä ja jo ääni kulkeutuu rantaan asti.  Vellikelloja on saaristossa ollut niin kauan kuin on ollut asutustakin. Onhan säät ja maastot haasteelliset.  Sillä oli monta käyttötarkoitusta : emäntä saattoi herättää väen tai ilmoittaa milloin työt alkaa ja milloin päättyy. Tai kutsua väen koolle.  Nykyäänkin minä käytän vellikelloa jotta ruokaväki kuulee milloin ateria tai päiväkahvi on tarjolla. Ja hyvin kuuluu olkoon tyyni tai myrskysää.